Suomen ympäristökeskuksen tiedote 13.12.2018
Tiedotekuva kotitalousjate 556 002Kotitalouksien tuottamasta jätemäärästä ja kierrätysinnosta uutta tietoa
Suomen ympäristökeskus on selvittänyt 13 kuntaseudun kotitalousjätteen määrää ja kierrätysastetta.
Tämä on ensimmäinen kerta, kun kotitalouksien jätteiden määrää ja kierrätysastetta on arvioitu näin laajasti ja yhtenäisesti.
”Työ on osa EU:n rahoittamaa Circwaste-hanketta, jossa mukana olevat maakunnat ja kunnat ovat poikkeuksellisella tavalla sitoutuneet saavuttamaan jätesuunnitelman tavoitteita ja edistämään kiertotaloutta”, hankkeen vetäjä Tuuli Myllymaa Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.

Vinkkivideo kotitalouksien jätteen vähentämiseen

Selvityksessä olivat mukana Forssa, Hyvinkää, Ii, Joensuu, Jyväskylä, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Porvoo, Riihimäki, Rovaniemi, Turku ja Vaasa. Näistä seitsemän kuntaseudun - Hyvinkään, Joensuun, Jyväskylän, Kuopion, Lappeenrannan, Porvoon ja Riihimäen - jätehuoltoyhtiöt pystyivät toimittamaan tiedot, joissa kotitalousjätteet oli eritelty kaikesta yhdyskuntajätteestä. Näillä kuntaseuduilla kotitalousjätteen määrä oli vuonna 2017 keskimäärin 342 kiloa asukasta kohti ja kierrätysaste hieman yli 51 prosenttia.  Vuonna 2016 kotitalousjätettä syntyi keskimäärin 344 kiloa asukasta kohti ja kierrätysaste oli vajaat 50 prosenttia.

Kierrätystavoitteet kiristyvät
Euroopan unioni on tiukentanut kierrätystavoitteita. Yhdyskuntajätteen kierrätysasteen tulisi nousta 55 prosenttiin vuoteen 2025 mennessä ja 65 prosenttiin vuoteen 2035 mennessä.
Tällä hetkellä Suomessa yhdyskuntajätteestä kierrätetään 42 prosenttia. Kunnat ovat vastuussa kotitalousjätteiden jätehuollon järjestämisestä lukuun ottamatta pakkausjätteitä.
Kunnat voivat vaikuttaa moniin EU:n Suomelle ehdottamiin ohjauskeinoihin. Näitä ovat esimerkiksi erilliskeräyksen tehostaminen ja yhdyskuntajätteen alueelliset tai kunnalliset kierrätysvelvoitteet.
Ehdolla on ollut myös vastuun siirtäminen nykyistä laajemmin kunnille tai vaihtoehtoisesti toimijoiden välisen yhteistyön selkeä parantaminen.

KEIKKA2 TRIObio kartonki muovi 776px 002

Millespakka 003

Millespakalla on 10 hyötyjäteasemaa, jotka ovat avoinna yhteensä 59 tuntia viikossa.
Suuri osa oikein lajitelluista jätteistä vastaanotetaan maksutta, kuten vaarallinen jäte, sähkö- ja elektroniikkaromu, metalli, autonrenkaat, painekyllästetty puu. Poltettava-, kaatopaikka- ja puujäte ovat maksullisia. Hyötyjäteasemien hinnastot muuttuvat vuoden vaihteessa. 

Maksulliset jätteet hyötyjäteasemilla  poltettava-, kaatopaikka- ja puujäte

Minimimaksu 10,00 €
Henkilöauto 15,00 €
Henkilöauto ja/tai peräkärry tai pakettiauto 25,00 €

(Vimpelin ja Lappajärven hyötyjäteasemat puutarhajäte 10 € peräkärryllinen)

Lisätietoa: Millespakka Oy  Ira Kekarainen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. 044 2844 183

Millespakka 005Millespakan Alajärven Kyyjärventiellä sijaitsevan jätekeskuksen aukioloajat muuttuvat 2.1.2019 lähtien.

Uudet aukioloajat:
Ma,ke ja pe  9-17
Ti ja to  8-16

Aukiolomuutoksen suunnittelussa huomioitiin nykyiset jätekeskuksen kävijämäärät sekä työaikajärjestelyjen sujuvuus.

Lisätietoja: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. / 044 2844 183

Hei!
Pyöriikö sinulla nurkissa vaarallista jätettä ja et tiedä mitä niille tekisi?
Testaa valtakunnallista vaarallisten jätteiden chat palvelua.
Voit kysyä vaikka, mitä teen vanhoille kynsilakoille?
 
Myös täältä voit lukea lisää vaarallisista jätteistä.

Lajitteluohjeet

Ekopisteellä ja hyötyjäteasemalla asiointi

Millespakan jätteenkäsittelyasemalla asiointi

Sivujen suunnittelu WebGarden Oy